Suojauslaskennan tehokkuusvaatimukset – IFRS 9:n muutokset käytännössä

30.05.2018, Aihe: Talouden ammattilaisille

Ville Kukkonen

Ville Kukkonen
Senior Associate
EY


Rahoitusinstrumenttien tilinpäätösraportointia sääntelevän IFRS 9:n soveltaminen tuli pakolliseksi 1.1.2018 alkavilla tilikausilla, ja standardin muutosten implementointi onkin yrityksissä parhaillaan käynnissä. Suojauslaskennan osalta uuden standardin keskeisenä tavoitteena on yhdenmukaistaa tilinpäätössääntelyä yritysten operatiivisen riskienhallinnan kanssa. IFRS 9 tuokin suojauslaskennan soveltamisen piiriin aiempaan laajemman valikoiman erilaisia sallittuja suojauskohteita ja -instrumentteja. Myös suojauksen tehokkuusvaatimuksiin on tehty helpotuksia, joiden tarkoituksena on yksinkertaistaa suojauksen tehokkuuden testausta ja dokumentaatiota, sekä mahdollistaa aiempaa laajempi kirjanpidon ja riskienhallinnan yhteensovittaminen.

Helpotuksia tehokkuuden testaukseen

Suojauksen tehokkuudella tarkoitetaan määrää, jolla suojausinstrumentin käyvän arvon tai rahavirtojen muutokset kumoavat suojauskohteen käyvän arvon tai rahavirtojen muutoksen. Aiemman standardin, IAS 39:n, aikana suojauksen tehokkuuden testaaminen oli usein työlästä. Suojauksen alussa tuli ensin osoittaa, että suojauksen odotetaan olevan erittäin tehokas koko suojaussuhteen ajan. Suojauksen aikana tuli osoittaa kvantitatiivisten testien avulla, että suojauksen tehokkuus on pysynyt 80–125 % vaihteluvälillä. IAS 39 vaati myös lopettamaan suojauslaskennan soveltamisen välittömästi, kun suojaus osoittautui tehottomaksi, ja kirjaamaan suojausinstrumentin arvonmuutoksen tulokseen siitä hetkestä alkaen, kun suojaus ei enää täyttänyt tehokkuusvaatimuksia.

IFRS 9 tuo kolme keskeistä muutosta suojauslaskennan tehokkuusvaatimuksiin:

  1. luopuminen suojausinstrumentin ja -kohteen 80­­­–125 % korrelaatiovaatimuksesta;
  2. luopuminen retrospektiivisestä tehokkuustestauksesta;
  3. mahdollisuus uudelleen tasapainottaa olemassa olevaa suojaussuhdetta muuttamalla suojauskohteen tai -instrumentin määriä.

IFRS 9 ei edellytä, että suojausinstrumentin arvonmuutoksen tulee kumota suojauskohteenarvonmuutos 80–125 %:n (tai millään muullakaan) vaihteluvälillä. Retrospektiivisen eli ajassa taaksepäin suuntautuvan tehokkuustestauksen sijaan IFRS 9 edellyttää ainoastaan prospektiivista eli tulevaisuuteen suuntautuvaa tehokkuusarviointia. Tehokkuutta tulee arvioida suojauksen alussa sekä jatkuvasti suojauksen aikana kuitenkin vähintään jokaisena raportointipäivinä tai, kun suojauksen olosuhteissa on tapahtunut olennaisia muutoksia.

IFRS 9 mahdollistaa myös olemassa olevan suojauksen suojausasteen muuttamisen silloin, kun tarkoituksena on säilyttää suojauksen tehokkuutta koskevien vaatimusten mukainen suojausaste. Tämä antaa yritykselle mahdollisuuden reagoida suojausinstrumentin ja suojauskohteen välisessä suhteessa tapahtuneisiin muutoksiin, jotka johtuvat niiden kohde-etuuksista tai riskimuuttujista.

Suojauksen tehokkuusvaatimukset IFRS 9:n mukaan

IFRS 9 asettaa kolme ensisijaista kriteeriä suojauksen tehokkuudelle:

  1. suojauskohteen ja suojausinstrumentin välillä tulee olla taloudellinen suhde;
  2. luottoriskin vaikutus ei saa dominoida tästä taloudellisesta suhteesta aiheutuvia arvonmuutoksia;
  3. suojaussuhteen suojausasteen tulee olla sama kuin suojausaste, jota yhteisö tosiasiallisesti käyttää suojauksessa.

Yritysten tulee jatkossa dokumentaatiossaan osoittaa, että suojauskohteen ja instrumentin välillä on taloudellinen riippuvuussuhde. Taloudellisen suhteen vaatimus tarkoittaa käytännössä, että suojauskohteella ja -instrumentilla tulee olla sama kohde-etuus tai sellaiset kohde-etuudet, joiden hinta reagoi samalla tavalla suojattavaan riskiin. Tällöin tulee olla odotettavissa, että suojauskohteen ja -instrumentin käypä arvo tai rahavirrat vaihtelevat systemaattisesti vastakkaisiin suuntiin samasta riskistä johtuen.

IFRS 9 tarkentaa, että pelkkä tilastollinen korrelaatio kohde-etuuksien hintojen välillä ei riitä osoittamaan, että näiden välillä on taloudellinen suhde. Vaikka standardi ei anna mitään tarkkaa vaihteluväliä, jolla suojausinstrumentin ja -kohteen arvojen tulee liikkua, edellytetään näiltä kuitenkin systemaattista ja vastakkaissuuntaista reagointia samaan riskiin. Taloudellisen suhteen kriteerin täyttyessä arvonmuutosten voidaankin lähtökohtaisesti olettaa kumoavan toisensa vaihteluvälillä, joka on lähellä 100 prosenttia.

Kvalitatiivisen arvioinnin merkitys kasvaa

IFRS 9 painottaa IAS 39:ään verrattuna huomattavasti enemmän kvalitatiivisen tehokkuusarvioinnin merkitystä. IAS 39:n tavoin uusi standardi ei kuitenkaan määritä tarkemmin, millä menetelmällä suojauksen tehokkuutta tulee testata, ja menetelmän valinnassa joudutaankin käyttämään tapauskohtaista harkintaa. Menetelmän tulee ottaa huomioon kaikki suojauksen olennaiset ominaispiirteen mukaan lukien mahdolliset tehottomuuden lähteet.

Yksinkertaisimmillaan tehokkuuden osoittaminen voidaan joissain tapauksissa tehdä kriittisten ehtojen testillä, jossa verrataan suojauskohteen ja -instrumentin kohde-etuuden, nimellisarvon, juoksuajan ym. ehtojen yhdenmukaisuutta. Mikäli suojauskohteella ja -instrumentilla on sama kohde-etuus, nimellisarvo ja juoksuaika, ja suojaavan johdannaisen arvo suojauksen alussa on nolla, pelkkä kvalitatiivinen arviointi saattaa riittää osoittamaan, että suojauksen voidaan odottaa olevan tehokas.

Kvantitatiivinen tehokkuusanalyysi voi olla hyödyllinen erityisesti silloin, kun kohde-etuudet eivät ole täysin samat, mutta niiden odotetaan reagoivan suojattavaan riskiin samalla tavalla. Se voi myös antaa tukea taloudellisen suhteen olemassaolon osoittamiseen silloin, kun kriittiset ehdot eivät ole täysin yhdenmukaiset. Tällainen tilanne voi olla yleinen esimerkiksi hyödykkeen tai raaka-aineen hintariskin suojauksessa, joissa suojattavaa hyödykettä, kuten kahvi- tai viljalajiketta, vastaavaa johdannaista ei ole saatavilla markkinoilta. Tällöin suojauksessa joudutaan käyttämään johdannaista, jonka kohde-etuuden hinta ei korreloi ei täysin suojattavan hyödykkeen hinnan kanssa.

Suojauksen tehokkuuden testauksen menetelmän valintaan vaikuttaa myös suojattavan kohteen luonne sekä riskienhallinnan prosessit. Mikäli kyseessä on yksittäinen merkittävä suojaus, esimerkiksi pitkäaikaisen lainan korkoriskin suojaus, joka ulottuu usean vuoden ajalle, perusteellinen arviointi yhdistettynä kvalitatiiviseen ja kvantitatiiviseen analyysiin, voi olla tarpeellista. Jos sen sijaan kyse on jatkuvasta päivittäisestä johdannaiskaupankäynnistä, esimerkiksi tulevien myyntien ja ostojen valuuttariskin suojauksesta, jolloin transaktiot ovat pieniä ja niitä saattaa olla voisittain jopa tuhansia, jokaisen yksittäisen suojauksen perusteellinen analysointi voi olla operatiivisesti erittäin työlästä. Tällöin riskienhallinnan olemassa olevien työkalujen hyödyntäminen sekä prosessin kokonaisvaltainen suunnittelu ja mahdollinen automatisointi ovat tärkeässä osassa.

Kirjauskäsittely pysyy ennallaan

Suojaussuhteen tehokkuusvaatimuksia ei tule sekoittaa suojauksen tehottomuuden kirjauskäsittelyn kanssa. Vaikka IFRS 9 tuokin tehokkuuden testauksen osalta helpotuksia mm. poistamalla retrospektiivisen tehokkuuden testauksen sekä 80–125% tehokkuusrajan, edellyttää se IAS 39:n tavoin suojauksen tehottoman osan käsittelyä suojauslaskennan ulkopuolella. Johdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa, kirjataan pääsäännön mukaisesti käypään arvoon tulosvaikutteisesti.

Käyvän arvon suojauksissa tehottomuus ei sinänsä vaikuta lopputulokseen, koska suojauskohteen ja -instrumentin käyvän arvon muutokset kirjataan tulokseen joka tapauksessa riippumatta tehottomuuden määrästä. Sen sijaan rahavirran suojauksessa suojausinstrumentin arvonmuutoksen tehokas osa, eli se osa joka kumoaa suojauskohteen vastakkaisen arvonmuutoksen, kirjataan muun laajan tuloksen eriin, kunnes suojattava kohde toteutuu. Tästä mahdollisesti ylimenevä osa suojausinstrumentin arvonmuutoksesta on tehotonta osuutta, joka kirjataan tulokseen.

Yritykset joutuvat siis edelleen seuraamaan suojauksen toteutunutta tehokkuutta ja määrittämään suojauskohteen arvonmuutoksen suojauksen alusta raportointihetkeen. Suojauskohteen arvonmuutosta joudutaan tarvittaessa seuraamaan kirjanpidon ulkopuolella, erityisesti silloin, kun suojauskohde on taseelle kirjaamaton ennakoitu liiketoimi tai kiinteäehtoinen sitoumus. Tapauskohtaisesti voidaan joutua arvioimaan, missä määrin retrospektiivisestä tehokkuustestauksesta ylipäänsä kannattaa luopua, kun otetaan huomioon, että suojauksen tehoton osa joudutaan edelleen laskemaan ja kirjaamaan tulosvaikutteisesti.

Lopuksi

IFRS 9 ei sääntele tarkemmin, millä menetelmällä suojauksen tehokkuus tulee testata, vaan jättää sen tilinpäätöksen laatijan harkittavaksi. IAS 39 painotti kvantitatiivisten menetelmien käyttöä, minkä seurauksena laskentakäytännössä kehittyi suojauksen tehokkuuden laskentaan varten erilaisia kvantitatiivisia menetelmiä, kuten regressioanalyysit ja dollar-offset -menetelmä. IFRS 9 siirtää huomiota enemmän kvalitatiiviseen tehokkuusarviointiin.

Nähtäväksi jää, tuleeko kvantitatiivisten menetelmien merkitys vähenemään IFRS 9:n myötä, ja missä määrin yritykset sekä näiden tilintarkastajat näkevät pelkän kvalitatiivisen arvioinnin riittäväksi. Tarkkojen tehokkuusrajojen poistumisella saattaa myös joissain tilanteissa olla vaikutusta sallittaviin suojaussuhteisiin. Onkin mielenkiintoista nähdä, sallitaanko jatkossa kenties aiempaa suurempi tehottomuuden aste vai siirrytäänkö lähemmäksi 100 % tehokkuusvaatimusta.

Huolimatta siitä, että IFRS 9:n mukaisissa suojauslaskennan tehokkuusvaatimuksissa on jonkin verran tulkinnanvaraisuutta, tuo standardiuudistus kuitenkin monille riskienhallintaa harjoittaville yrityksille tervetulleita helpotuksia käytännön laskentatyöhön.

Ville Kukkonen on kouluttaja Rahoitusinstrumenttien kirjanpitokäsittely ja esittäminen tilinpäätöksessä – kirjanpitolain mukaiset säännökset -koulutuksessa 14.9.

 


Liity postituslistalle 

Oliko artikkeli mielestäsi kiinnostava? Jaa tietoa myös verkostollesi.

+ Jaa sivu | Facebook | Twitter | LinkedIn | Sähköposti