Tilintarkastajan työn laadun merkitys korostuu

19.12.2018, Aihe: Tilintarkastuksen asiantuntijoille

Sanna Alakare 5

 
Sanna Alakare
Toiminnanjohtaja
Suomen Tilintarkastajat ry


Olen puhunut taloudellisen tiedon luotettavuuden merkityksestä paljon. Luotettavuus vahvistuu, kun tilinpäätöksen tai muun taloustiedon varmentaa yrityksestä tai tilitoimistosta riippumaton tilintarkastaja. Tilintarkastajan tekemän työn tulee olla laadukasta.

Laaduntarkastusten tulokset huolestuttavat

Jokainen tilintarkastaja on säännöllisesti Patentti- ja rekisterihallituksen laaduntarkastuksen kohteena. Tilintarkastajien työhön kohdistuu systemaattista valvontaa ilman, että taustalla olisi epäilyjä minkäänlaisesta huolimattomuudesta.

PRH julkaisi 18.12. yhteenvedon vuoden 2018 laaduntarkastusten tuloksista. Yhteenveto on toinen laatuaan, ensimmäinen julkaistiin vuosi sitten. Tänä vuonna laaduntarkastusten kohteena oli 85 tilintarkastusta, jotka oli tehty vuonna 2017. Kyseiset tilintarkastukset kohdistuivat siis vuoden 2016 tilinpäätöksiin.

Tulosten keskeisin havainto on, että tilintarkastuksen laatu vaihtelee. Hieman yli kolmannes laaduntarkastukseen osallistuneista läpäisi tarkastuksen puhtain paperein. Osa tilintarkastuksista on siis pieteetillä tehtyjä, mutta valitettavasti myös toinen ääripää löytyy. Viidennes laaduntarkastuksiin osallistuneista hylättiin. Näissä tapauksissa tilintarkastustyössä on ollut selkeitä puutteita.

Yksi kolmannes osallistuneista sai kutsun uusintatarkastukseen. Tämä tarkoittaa käytännössä kehotusta osoittaa parempien käytäntöjen haltuunottoa vuoden sisällä. Kehotus kannattaa ottaa vakavasti, koska merkittävä osa viime vuonna uusintatarkastukseen määrätyistä tuli hylätyksi tämän vuoden tarkastuksessa.

Suhtaudumme laaduntarkastuksen tuloksiin vakavasti. Tilintarkastajan työ on luvanvarainen ja säännelty ammatti, ja tilintarkastajien on kouluttauduttava jatkuvasti ammattitaidon ylläpitämiseksi. Nyt julkaistut tulokset eivät valitettavasti tue käsitystämme yhtenäisestä, korkeasta ammattitaidosta.

Vaatimukset kasvavat

Tilintarkastukseen kohdistuvat odotukset ja vaatimukset ovat viime vuosina kasvaneet. Tämän ovat varmasti kaikki tilintarkastajat sisäistäneet. Myös valvontakäytännöt ja valvojan vaatimukset ovat muuttuneet.

Mikä selittää huolestuttavia laadunvalvonnan tuloksia? Ovatko laaduntarkastusten kriteerit muuttuneet tai rima noussut? Ainakin laaduntarkastusten prosessit ovat muuttuneet. Tarkastuksia tehdään nykyisin ”työpöytätyönä” Patentti- ja rekisterihallituksessa. Aiemmin tarkastuksia suorittivat myös tilintarkastustyössä toimivat, ja tarkastukseen kuului olennaisena osana tarkastajan ja tarkastettavan keskustelu laaduntarkastuksessa esiin tulleista havainnoista.

Tuoreen jäsenkyselymme mukaan enemmistö laaduntarkastuksessa vuonna 2018 olleista koki, etteivät he täysin ymmärtäneet valvojan ennakkokysymyksiä tai tarkastuksessa esiin nostettujen havaintojen perusteluja. Puolet vastaajista ei ollut saanut selville, miksi hänen toimintansa oli arvioitu puutteelliseksi tai virheelliseksi. Vastausten perusteella PRH:n ja tilintarkastajien välisessä vuoropuhelussa on kehitettävää.

Lisää vuoropuhelua, ennakoitavuutta ja selkeyttä

Parhaimmillaan laaduntarkastukset voisivat olla hedelmällistä vuoropuhelua laadun ja parhaimpien käytäntöjen kehittämiseksi.

Jäsenkyselymme mukaan iso osa tilintarkastajista kokee haastavaksi sen, että hyvän tilintarkastustavan soveltaminen pieniin tarkastuskohteisiin on epäselvää. Enemmistö on huolissaan myös siitä, vastaako oma käsitys valvojan odotuksia. Ehkäpä nämä huolet kuvastavat pitkälti myös laadunvalvonnan tuloksia.

Laadunvalvontaprosessin ja siitä saatavan aidon hyödyn näkökulmasta olisi ensiarvoisen tärkeää, että tilintarkastajalle esitetyt kysymykset olisivat mahdollisimman yksiselitteisiä. Tilintarkastajan pitäisi ymmärtää, miksi juuri kyseistä seikkaa kysytään. Sama koskee laadunvalvonnan arviointikriteerejä. Väärinymmärrykset heijastuvat suoritettavaan laaduntarkastukseen ja viime kädessä tarkastuksen tulokseen. Työn laatua on mahdotonta parantaa, jos puutteita tai virheitä – tai toisaalta oikeita ratkaisuja – ei selkeästi ilmoiteta.  

Tilintarkastusvalvonta on pyrkinyt kehittämään toimintaansa ja siitä viestimistään. Tilintarkastajien oikeusturvan ja laadun kehittämisen näkökulmasta näemme, että prosesseja ja erityisesti kommunikaatiota on välttämätöntä parantaa edelleen.

Yhteistyöllä eteenpäin

Tilintarkastuksen laatu on yhdistyksellemme kunnia-asia. Käymme laadunvalvonnan tulokset huolellisesti läpi ja kehitämme toimintaamme niiden pohjalta. Toivomme lämpimästi, että yhteistyö ja vuorovaikutus valvojan kanssa tiivistyy. Yhteinen tavoitteemme on varmistaa, että suomalaisilla yrityksillä on käytettävissään luotettavat tilinpäätökset ja laadukkaat tilintarkastajat.


Oliko blogiteksti mielestäsi kiinnostava? Jaa tietoa myös verkostollesi.

+ Jaa sivu | Facebook | Twitter | LinkedIn | Sähköposti