Havaintoja kevään tilinpäätöksistä - nämä asiat kiinnostavat tilintarkastajaa

20.06.2017, Aihe: Blogi | Talouden ammattilaiset

Joonas Pekkinen

   
KHT
Joonas Pekkinen 
Idman Vilén Grant Thornton Oy 


Takana on ensimmäinen kevät uudistetun kirjanpitolain sekä uuden pien- ja mikroyritysasetuksen mukaan laadittujen tilinpäätösten tarkastuksia. Kirjanpitosäännöstön muutosten oli tarkoitus keventää pien- ja mikroyritysten hallinnollista taakkaa tilinpäätöksessä esitettävien tietojen suhteen.

Vaikka ensimmäisenä keväänä uudistukset ovat pikemminkin saattaneet aiheuttaa aiempaa enemmän töitä, on kuitenkin selvää, että päättyneenä keväänä hyvin tehty tilinpäätöksen uudistustyö helpottaa seuraavien tilinpäätösten laadintaa. Seuraavassa on joitain ajatuksiani lähinnä viimeksi päättyneen tilikauden tilintarkastuksiin liittyen.

Johdon näkemykset 

Mitkä ovat asioita, joista yhtiön johto eniten puhuu? Tilinpäätöksen laatijalla ja yhtiön johdolla on usein hyvin erilaiset lähestymistavat taloudellisiin lukuihin. Yhtiön johdolla ei välttämättä ole osaamista kirjanpidon ja tilinpäätöksen laadinnasta, mutta heillä on hyvinkin selvästi tiedossa yhtiön toiminnan kannalta keskeiset asiat. Onko yhtiöllä esimerkiksi vaikeuksia jollakin markkina-alueella tai onko yhtiöllä haasteita varaston kiertonopeudessa? Nämä voisivat aiheuttaa muutoksia tulonodotuksien arviointiin ja tätä kautta taseen arvostamiseen. Tai ne voivat edellyttää liitetietovaatimuksia. Jos siis johto puhuu yhtiön kannalta merkittävistä asioista, tilinpäätöksen laatijan tulisi aina miettiä: Onko tämä asia, jonka tulisi näkyä tilinpäätöksessä? 

Kokonaiskuva on tärkeintä 

Lue tilinpäätös aina läpi vielä lopullisessa muodossa. Älä keskity enää yksityiskohtiin vaan mieti, kuvastaako tilinpäätös kokonaisuutena sitä kuvaa, joka sinulla on yhtiöstä ja sen kehityksestä.  

Anna tilinpäätös toisen asiantuntijan nähtäväksi 

Omalle työlleen sokeutuu. Jos mahdollista, anna tilinpäätös toisen asiantuntijan nähtäväksi. Hän voi huomata kolmen minuutin tarkastelulla jotakin, mitä et ole itse havainnut.

Kiinnitä huomiota tilinpäätöksen keskeisiin eriin 

Mitkä ovat tilinpäätöksen ”avainluvut” ja tiedätkö syyn niiden muutoksiin? Ovatko muutokset loogisia? Miksi myyntisaamiset kasvavat vertailukaudesta merkittävästi, jos esimerkiksi liikevaihto toimialan yrityksissä kertyy tasaisesti vuoden aikana ja liikevaihto on samalla tasolla kuin vertailukaudella? Onko kyse esimerkiksi yhtiön laskutusrytmin muutoksesta vai sisältyykö myyntisaamisiin riitautettuja tai merkittävän vanhoja laskuja?

Arvioi, onko varasto järkevän kokoinen 

Onko varaston koko yhtiössä järkevällä tasolla? Jos varaston arvo on poikkeuksellisen suuri, onko sille selityksenä yhtiön tarve pitää ns. ”puskurivarastoa” vai voiko kyse olla siitä, että varastossa on jotain epäkuranttia?

Siivoa ”helpot virheet” tilinpäätöksestä 

Tarkasta asiat, jotka ovat helposti tarkastettavissa. Joskus virheitä esiintyy esimerkiksi seuraavissa asioissa: tilinpäätöksen kohteena olevan yhtiön nimi, hallituksen jäsenten nimet, toimitusjohtajan nimi tai tilintarkastajan/tilintarkastusyhteisön nimi. Kukaanhan ei toivo näkevänsä omaa tai yrityksensä nimeä väärin kirjoitettuna, joten suotakoon oikea kirjoitusasu myös muidenkin nimille. Tällaiset asiat kannattaa aina tarkastaa, koska se onnistuu helposti kaupparekisteriotteelta tai internetistä.
.................................

Joonas viihtyy tilintarkastajana monipuolisten tehtävien ja erilaisten asiakkaiden ansiosta. #tunnetilintarkastajasi  

Lue lisää tilintarkastajan vinkkejä >


Julkaisemme verkkosivuillamme ajankohtaisia blogikirjoituksia ja artikkeleita.
Haluatko kuulla ensimmäisten joukossa ajankohtaisista kirjoituksistamme, koulutuksistamme ja julkaisuistamme?

Tilaa ST-Akatemian uutiskirje

Oliko blogiteksti mielestäsi kiinnostava? Jaa tietoa myös verkostollesi.

Joonas Pekkinen tilintarkastaja ja kehittyvä karateka 

Katso kirjanpito ja tilinpäätös -aiheiset koulutukset >

Lomakkeen tiedoissa ilmeni virheitä. Tarkistathan virheelliset kentät.

Kirjoita kommentti

Roskakommenttien estämiseksi, syötä kirjaimet oheiseen kenttään.

+ Jaa sivu | Facebook | Twitter | LinkedIn | Sähköposti